22.8.2021 10:31 Lukuaika 7 min

Polkevan ruohonleikkaajan asiakas Erkki Männistö: ”Iljan nuori ikä epäilytti”

7-osaisessa juttusarjassa seurataan 14-vuotiaan Iljan kesää kevytyrittäjänä oman ruohonleikkauspalvelun parissa. Sarjan kuudennessa osassa ääneen pääsee Iljan asiakas Erkki Männistö.

Nuorikin voi tehdä töitä – kunhan saa tilaisuuden!

Keväällä Männistöjen postilaatikkoon tipahti mainos. Sen saatekirjeessä kerrottiin, että 14-vuotias Ilja Veteläinen aikoo työskennellä kesälomansa aikana Polkevana ruohonleikkaajana ja hakee lähialueelta asiakkaita palvelulleen.

Korkean ikänsä vuoksi Männistö koki pihan hoidon jo paikoin haastavaksi. Hän päätti ottaa yhteyttä Iljaan, vaikka ”lapsityövoiman” käyttö aluksi epäilyttikin.

- Kysyin Iljalta kuinkas hän juuri meidän postilaatikkoon osasi prosyyrinsä jättää. Hän myönsi että katseli vähän vanhempia ihmisiä joilla voisi olla tarvetta palvelulle, Erkki Männistö hymyilee.

 

- Kysyin Iljalta kuinkas hän juuri meidän postilaatikkoon osasi prosyyrinsä jättää.

 

Iljan pelisilmän ansiosta Männistön ei tarvinnut itse jaksaa huhkia kesää leikkurin äärellä, samalla kun Ilja sai itselleen säännöllisen asiakkaan. Nuori ikäkään ei osoittautunut minkäänlaiseksi ongelmaksi, Männistö oli tyytyväinen niin työn jälkeen kuin myös siihen että hommat hoidettiin sovitusti.

- Kyllä minä häntä seurasin että jaksaahan ja kävin aina jututtamassakin. Kyllähän tuo näytti jaksavan, Männistö kertoo.

erkki_mannisto-polkevan_ruohonleikkaajan_asiakas

Korkean ikänsä vuoksi Erkki Männistö oli halukas antamaan pihansa polkevan ruohonleikkaajan hoidettavaksi. Tässä isopappa pitää sylissään neljättä polvea olevaa Hilla-tyttöä.

Sinällään Männistöllä ei ole nuorten työntekoa vastaan mitään. Maatilan poikana Männistö tottui itse jo lapsena tarttumaan raskaisiinkin hommiin.

- Jos omaa nuoruutta ajatellaan niin ainahan sitä oltiin töissä. Jo 10-vuotiaana piti lähtä peltoja karhimaan, otettiin koulusta vapaata sitä varten, Männistö muistelee.

Nuori työntekijä:

  • 14-vuotias tai saman vuoden aikana 14 vuotta täyttävä saa työskennellä tilapäisesti tai maksimissaan puolet koulun loma-ajasta, enintään 7 tuntia päivässä. Työn tulee olla kevyttä eikä se saa vaarantaa nuoren terveyttä tai kehitystä. Luettelo nuorille sopivista töistä löytyy Finlexin sivuilta.
  • Alle 14-vuotias voi työskennellä vain esiintyjänä tai avustaa tilapäisesti taide- ja kulttuuriesityksissä aluehallintoviranomaisen poikkeusluvalla. Tämänikäinen voi kuitenkin ansaita pientä taskurahaa kotitöihin verratavilla töillä, kuten ulkoiluttamalla naapurin koiraa tai siivoamalla vaikkapa isovanhempien luona.
  • 15 vuotta täyttänyt, peruskoulunsa päättänyt voidaan ottaa vakituiseen työsuhteeseen.

Ottaisinko nuoren töihin? Itse itsensä työllistävä nuori on jo valmiiksi motivoitunut tekemään työnsä hyvin ja pitää yleensä tarkasti kiinni sovitusta. Jo se että nuori haluaa itse ansaita taskurahansa kertoo paljon aloitekyvystä. Pitää kuitenkin muistaa, että työelämäänsä aloitteleva nuori ei millään voi omata kaikkea sitä tietotaitoa mitä kokeneelta työntekijältä löytyy. Nuorta voi rohkaista kysymään ”tyhmiäkin” kysymyksiä aina kun häntä arveluttaa jokin asia. Kinkkisiä kohtia voi myös ennakoida kertaamalla itsestäänselvyyksiä – ehkäpä ne eivät nuorelle olekaan sellaisia.

Työnteon oppii vain työtä tekemällä

Vaikka Erkki Männistö arveleekin, että olisi itse selviytynyt pihan hoidosta vielä ainakin tämän kesän, koki hän tärkeäksi tarjota Iljalle tilaisuuden. Männistö myöntää maksavansa mielellään nuorelle, joka haluaa päästä käsiksi työntekoon ja ansaita tottakai hieman palkkaa. Jatkostakin on puhuttu: mikäli terveyttä ja omakotitaloasumista riittää vielä tuleviin vuosiin, saa Polkeva ruohonleikkaaja tulla ajamaan nurmikot taas seuraavana kesänä.

 

-  Nuoret tarvisivat työpaikkoja niin oppisivat työelämään. Työtähän ei opi muuten kuin tekemällä.

 

-  Nuoret tarvisivat työpaikkoja niin oppisivat työelämään. Työtähän ei opi muuten kuin tekemällä. Samalla he huomaisivat että sillä tavalla sitä voi ansaita vaikka muutaman euron, Männistö vinkkaa.

Viisi hyvää syytä tarjota nuorelle työtä!

  1. Nuori saa työkokemusta! Työnhakijalta vaaditaan usein kokemusta, mutta kuinka kokemusta karttuu jos työntekoa ei pääse edes aloittamaan? Lyhytkin työkokemus helpottaa nuoren työnsaantia jatkossa.
  2. Nuori oppii mistä raha tulee! Rahaa oppii arvostamaan aivan eri tavalla kun sitä varten on joutunut rehkimään. Jos koko päivän tekee lujasti töitä, ei tee mieli kuluttaa vaivalla ansaittuja pennosia hetken mielijohteesta. Samalla kasvaa konkreettisesti ymmärtämään, ettei raha kasva puussa tai ilmesty tyhjästä.
  3. Nuori oppii elämäntaitoja! Työelämässä toimitaan usein eri tavalla kuin nuoren siviilielämässä. Erilaiset ihmiskontaktit ja työpaikan pelisäännöt avartavat nuorten silmiä ja kasvattavat heitä toimimaan vaihtelevissa tilanteissa.
  4. Nuori saa mielekästä tekemistä! Moni viihtyy aidosti viikonloppu- tai kesätyössään, ja mielekäs tekeminen tuo tärkeää ryhtiä myös vapaa-aikaan. Vaikka teinistä olisikin lomalla mukava pelata yöt ja nukkua pitkälle iltapäivään, tuo kesätyö myös järkevyyttä ajankäyttöön.
  5. Nuoren oma polku vahvistuu! Itsensä työllistävä nuori tajuaa, että yrittäjyys on hänen juttunsa. Lapsenvahtikeikka kannustaa toista taas hakeutumaan lastentarhanopettajaksi. Joku huomaa pitävänsä fyysisestä työstä, toinen huomaa ettei lattioiden moppaus ole lainkaan hänen juttunsa. Lyhyetkin työpestit auttavat myös solmimaan kontakteja jatkoon: kesätyö kaupalla saattaa poikia osa-aikatyön opiskelujen ajaksi!

Kesä kääntyy kohti alkavaa syksyä ja Iljan ruohonleikkuri pakataan varastoon. Ehtiikö Ilja palautua kunnolla ennen uutta kouluvuotta? Kannattiko itsensä työllistäminen taloudellisesti? Entä kokemuksen kannalta? Viimeisessä Polkevan ruohonleikkaajan blogisarjan osassa laskemme paitsi kesätyön plussat ja miinukset myös sen, kuinka paljon itsensä työllistämällä voi ihan oikeasti tienata.

Tässä 7-osaisessa sarjassa olemme seuranneet Ilja Veteläisen kesää ja kevytyrittäjäuran etenemistä idesta työpestin päätökseen asti. Sarjan muut osat löydät alta: