Käsistään kätevällä Konstalla on jo usean vuoden kokemus pyörien rassailusta.
Mopokortti mielessään Konsta Oksanen toteutti jo pari vuotta muhineen ajatuksen – hän ryhtyi Kevytyrittäjäksi. Kesän alusta alkaen Kempeleessä on toiminut nuori pyöräkorjaaja, joka kunnostaa ja huoltaa pyöriä kustannustehokkaasti.
Vastikään 14-vuotta täyttäneelle Konsta Oksaselle on jo kertynyt kokemusta polkupyörien kunnostuksesta. Hän on laittanut ketjuja paikalleen ja korjannut kavereiden ja sukulaisten pyöriä useamman vuoden ajan.
Aloitin Kevytyrittäjänä iskän ehdotuksesta. Hän on itsekin Kevytyrittäjä ja hänellä on Omapajan tili, jota kautta hän laskuttaa omia asiakkaitaan.
Viimeiset kaksi vuotta hän on haaveillut pääsystä kesätöihin, mutta työpaikan saanti teini-ikäisenä on hyvin vaikeaa. Kun omaa rahaa tarvitsevalle nuorelle miehelle ei löytynyt sopivaa tehtävää, hänen piti keksiä muita vaihtoehtoja. Kevytyrittäjyys tuli tutuksi isän kautta.
– Aloitin Kevytyrittäjänä iskän ehdotuksesta. Hän on itsekin Kevytyrittäjä ja hänellä on Omapajan tili, jota kautta hän laskuttaa omia asiakkaitaan, Konsta sanoo.
– Minä päätin ryhtyä pyöräkorjaajaksi, koska olen harrastanut maastopyöräilyä ja rassaillut pyöriä jo vuosia. Minulla on osaamista ja taitoa, Konsta perustelee Kevytyrittäjyyttään.
Tienestit säästöön
Kunnianhimoinen nuori mies on oppinut vanhemmiltaan ja isovanhemmiltaan, että jos jotain haluaa, säästäminen on oiva reitti tavoitteen saavuttamiseen. Ensi vuonna Konsta täyttää 15 ja yksi tavoite on kirkkaana mielessä.
– Kerään rahaa mopokorttiin. Säästän säästötilille ja kaikki tienaamani rahat menee sinne. Toivottavasti summa on ensi kesänä kasassa, tuumii harkitsevainen nuorukainen.
Idearikasta markkinointia
Kevytyrittäjänä aloittavan tärkeä tehtävä on asiakkaiden hankkiminen. Konsta Oksanen tarttui toimeen tekemällä esittelypaperin, jota hän kävi kirjastossa tulostamassa. Paperin alalaidassa oli repäistävänä yhteystiedotsuikale. Näitä yhteydenottomainoksia hän jakoi kauppojen näyteikkunoihin ja muihin paikkoihin missä ihmiset liikkuvat.
Uusia asiakkaita Konsta on löytänyt mm. Facebookista Kempeleen puskaradio -ryhmästä. Siellä hän on jakanut kuvia sekä kertonut tarinaa työstään. Tarina on levinnyt myös laajemmalle yleisölle.
– Jotkut isän kaverit ovat jakaneet postausta eteenpäin muihin, jopa usean tuhannen jäsenen, ryhmiin. Olen myös itse laittanut netin harraste- ja paikallisryhmiin kuvia pyörästä ennen huoltoa ja huollon jälkeen, listaa Konsta markkinointi-ideoitaan.
Hinnoittelu hanskassa
Kevytyrittäjyys on lähtenyt hyvin alkuun, mutta liikevaihtoa on kertynyt vasta hyvin niukasti. Omapajalta Konsta saa lähiaikoina käyttöönsä Zettle-maksupäätteen ja silloin homma lähtee varmasti vauhtiin. Kovin tarkkaa budjettia Konsta ei bisnekselleen ole rakentanut, mutta hinnoitteluun hän on panostanut kunnolla.
– Netistä olen katsonut, paljonko muut ottavat pyörien huollosta. Päätin pitää hinnat järkevinä ja riittävän edullisina, jotta asiakkaat uskaltavat tulla kokeilemaan. Kumien vaihto minun tekemänä maksaa vain 10 euroa ja pyörän yleishuollon saa 49 eurolla, Konsta ilmoittaa ylpeänä.
Konsta Oksanen kunnostaa polkupyöriä kotipihallaan Kempeleessä. Huollettu pyörä on turvallinen liikkumisväline. Reilun hinnoittelun lisäksi Konstaa on kehuttu nopeaksi.
Parasta työssä
Pyöräkorjaajalla pitää olla hoksottimet kunnossa. Konsta arvioi yhdeksi parhaaksi ominaisuudekseen hyvää hahmotuskykyä.
– Minulle tulee nopiaan visio miten joku toimii ja kestää. Osaan ajatella rakenteen jo pään sisällä. Nyt siitä taidosta on hyötyä pyörien fiksailussa, mutta lukion jälkeen aion hakea arkkitehdin uralle, paljastaa Konsta.
Minulle tulee nopiaan visio miten joku toimii ja kestää. Osaan ajatella rakenteen jo pään sisällä
Kevytyrittäjä voi itse määritellä työaikansa mikä on Oksasen Konstan mielestä ihan parasta.
– Aamulla minulle ei kannata soittaa. Puhelin on äänettömällä kymmeneen asti. Sähköpostiin voi kuitenkin jättää soittopyynnön tai viestin, niihin vastaan heti herättyäni, Konsta lupaa.
Hyvällä säällä on mukavaa pyöräillä ja moni ottaakin pyörän liikkumavälineeksi kesäaikaan. Jotta pyöräily olisi turvallista, täytyy pyörän kunnosta pitää hyvää huolta. Uuden pyöräkorjaajan palvelua siis tarvitaan. Konstalle tuleekin joka päivä viestejä ja kyselyitä pyörän huollosta, mutta enemmänkin tuore Kevytyrittäjä ehtisi tekemään.
– Lisää asiakkaita ottaisin kovin mielelläni, joten kannattaa olla yhteydessä. Tänäänkin on yksi pyörä korjattavana ja loppupäivä on vapaata ellei uusia pyyntöjä tule. Olen saanut asiakkailtani hyvää palautetta. Erityisesti on kehuttu nopeutta, kevytyrittäjä mainitsee.
Hyvä asiakas on selkeä
Tekijämiehellä on jo näkemys millainen on hyvä asiakas ja missä asiassa hän itse peittoaa kilpailijat.
– Ensinnäkin hyvä asiakas on paikalla sovittuna aikana, niin huoltoon tullessaan kuin pyörää noutaessaankin. Hän on myös ilmaisee selkeästi mitä haluaa ja maksaa sovitun hinnan, linjaa Konsta.
– Minä olen vasta-alkajana hyvin innokas tarttumaan jokaiseen uuteen projektiin. Pyörien kanssa puuhailu on ihan parasta. Lisäksi minulta saa saman homman tehtynä kilpailijoita halvemmalla, intoa puhkuva Konsta kehaisee.
Kevytyrittäjyys nuorena
Kevytyrittäjyys sopii myös nuorille, jotka haluavat saada taskurahaa tekemällä pieniä töitä esimerkiksi kesäloman aikana. Nuorille sopivia bisnesideoita on vaikka millä mitalla: ruohon leikkaus, kasvien kastelu tai kitkeminen, koiran ulkoilutus, marjapoiminta, siivous…
– Kärsivällisyyttä kuitenkin tarvitaan. Yksikään euro ei juokse automaattisesti tilille vaan jokaisen roposen eteen on tehtävä työtä. Jos on halukkuutta saada omaa käyttörahaa, niin suosittelen aloittamaan Omapajan Kevytyrittäjänä, Konsta kannustaa.
Varaa aika Konstan pyörähuoltoon!Pyöräkorjaaja Konsta Oksanen, Kempele |