Skip to content
22.9.2022 15:14 Lukuaika 3 min

Mikä ammatti sopii minulle parhaiten?

Ammatinvalinta on iso päätös. Moni nuori pohtii kuumeisesti eri vaihtoehtoja, eikä päätösten tekeminen ole aina helppoa. Urapolkuaan voi onneksi myöhemmin myös muuttaa. Toisille ammatinvalinta on selkeä juttu jo hyvin nuorena, mutta on paljon ihmisiä, jotka miettivät vielä aikuisenakin, että mitä heistä tulee isona. Urapolku voi olla hyvinkin mutkitteleva.

Olit sitten ensimmäistä ammattiasi tai uramuutosta pohtiva, saat tästä artikkelista eväitä päätösten tekoon.

Ammatteja erilaisille ihmisille

Kaikki ammatit eivät ole kaikkia varten. Mikä mieletön rikkaus se onkaan, kun on erilaisia ihmisiä. Ammatinvalinnassa on tärkeää tuntea itsensä tarpeeksi hyvin, sillä se auttaa tunnistamaan sopivia vaihtoehtoja.

Pohdi siis ensimmäiseksi millainen ihminen olet. Tässä voi käyttää apuna self help -kirjallisuutta, mutta niissä esiteltyihin luonnetyyppeihin kannattaa suhtautua varauksella, sillä usein ne ovat karkeita yleistyksiä. Viisaasti hyödynnettynä ne voivat viitoittaa tietä oikeaan suuntaan.

Voit esimerkiksi pohtia, oletko ekstrovertti vai introvertti. Monet ajattelevat, että kaikki ekstrovertit ovat sosiaalisesti taitavia henkilöitä, mutta todellisuudessa asia ei ole näin yksioikoinen. Ekstrovertti on henkilö, joka saa energiaa sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden kanssa ja introvertilta se taas kuluttaa energiaa. Kumpikin voi pärjätä hyvin ihmisläheisessä työssä, mutta introvertin pitää järjestää elämäänsä tilaa sosiaalisista tilanteista palautumiselle.

Pidätkö enemmän työskentelystä käytännön työtehtävissä vai hahmotteletko abstrakteja kokonaisuuksia? Useimmat työtehtävät ovat jonkinlainen sekoitus näitä kahta, mutta painotukset vaihtelevat. Esimerkiksi maalari tekee pääasiassa käsillään, mutta samalla hän tarvitsee kykyä projektinsuunnitteluun ja -hallintaan, jotta työnteko on tehokasta.

Omat kiinnostuksen kohteet ovat hyvä paikka lähteä liikkeelle. Minkä tekemisestä pidät niin paljon, että haluaisit tehdä sitä työksesi?

Miten rakennusalan kevytyrittäjä Teemu Rainetoja päätyi alalle?

Ammatinvalintatesti voi auttaa alkuun

Netissä on valtava valikoima testejä, joista voi löytyä mielenkiintoisia vaihtoehtoja alavalintaan. Testejä tehdessä kannattaa muistaa lähdekritiikki. Niiden ei ole tarkoituskaan päättää puolestasi, vaan tarjota erilaisia näkökulmia ja laajentaa tietämystäsi eri ammateista. Testin tulokset ovat vain suuntaa antavia.

Suurin tietokanta eri ammateista löytyy TE-palveluiden AVO-ammatinvalintaohjelmasta. Tämä on ammatinvalintatestien klassikko, jonka aiemman version moni aikuinen muistaa yläkoulun opinto-ohjauksesta. Testissä kysytään omista kiinnostuksen kohteista ja millaisia asioita haluaisit tulevaisuuden työsi sisältävän. Siinä on 10 eri osiota, joiden täyttämisen jälkeen sinulle sopivien ammattien top 10 -lista päivittyy automaattisesti.

Duunitorin Duunitestin etu on helppous ja nopeus. Siinä on vain muutama kysymys, joihin vastaamalla saat alustavan kuvan tehtävistä, jotka voisivat kiinnostaa sinua.

Myös Oulun yliopisto on tehnyt oman testinsä uravalintaa helpottamaan. Lyhyt, vain 12 kysymystä sisältävä testi antaa suosituksen alasta, jota voisit hakea opiskelemaan.

Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että testit eivät mittaa alalle soveltuvuutta. Sen saat varmasti selville vain opiskelemalla alaa ja tekemällä alan töitä, ellei opiskelemaan hakiessa ole järjestetty soveltuvuuskoetta tai sinulla ei ole ennalta tiedossa seikkoja, jotka vaikuttavat siihen. Tällaisia voivat olla esimerkiksi allergiat tai jotkut sairaudet. Soveltuvuus ammattiin on monen asian summa.

Miten tunnistaa oma osaaminen?

Peruskoulu ja muut opinnot tarjoavat hyvän paikan tunnistaa omia kykyjään. Eri oppiaineiden joukosta erottuu jokaisella jotain, jossa on parempi kuin toisissa aineissa. Jos esimerkiksi pärjäät hyvin taitoaineissa, voisi joku käytännönläheinen ammatti olla sinua varten.

Toinen oiva areena omien kykyjen tunnistamiselle ja kehittämiselle on harrastukset. Niiden parissa on mahdollista tehdä kokeiluja, jotka peruskoulussa eivät ole mahdollisia. Jos esimerkiksi harrastat pelaamista joko konsoleilla, tietokoneella tai ihan perinteisiä lautapelejä, voit syttyä pelinkehittämisestä niin paljon, että haluat tehdä sitä työksesi tulevaisuudessa.

Muista, että nämäkään eivät ole kiveen hakattuja totuuksia, sillä vaikka olisit erinomainen kielissä, mutta et ole erityisen kiinnostunut käyttämään niitä työssäsi, niin sinun ei luultavasti kannata hakeutua kääntäjäksi tai tulkiksi.

Yksin osaamistaan voi pohtia vain tiettyyn pisteeseen asti. Voit kysyä läheisiltä ihmisiltä, että missä ammatissa he sinut näkisivät ja mitä kykyjä sinulla heidän mielestään on. Saatat saada yllättäviä vastauksia tai vahvistusta omille ajatuksillesi.

Tunne ammatit ja valitse paremmin

Tiedot ammattien työllistymisestä ja palkkauksesta ovat tärkeitä, sillä uran suunnittelussa on hyvä ottaa huomioon käytännön seikat. On aloja, jotka vaativat suurta ajallista panostusta pitkien opintojen kautta, mutta jotka työllistävät huonosti. Tällaisille aloille kouluttautuminen kannattaa vain silloin, jos kyseessä on aidosti suuri unelmasi ja olet valmis sietämään alan epävarmuutta.

Korkea koulutustaso ei aina ole yhteydessä suureen tulotasoon, mutta yleistettynä näin toki on. Esimerkiksi eri alojen tutkijat voivat tienata aika pieniä summia verrattuna asiantuntijuuden tasoon ja työn vaatimuksiin. Monella alalla toisen asteen koulutuksellakin voi saada itselleen mukavat tulot ja kiinnostavan työn.

Palkan ja työllistymisen lisäksi voi tutustua alan tulevaisuuden näkymiin. Millainen tarve tälle osaamiselle on tulevaisuudessa ja onko osaamisesta hyötyä useammalla eri alalla? Voit esimerkiksi miettiä, kuinka helposti työpanoksesi on korvattavissa koneellisesti. Tämä uhkaa joidenkin alojen työnäkymiä. Esimerkiksi elintarvikekaupan alalla tarvitaan tulevaisuudessa vähemmän henkilötyövoimaa, koska itsepalvelu yleistyy vauhdilla.

Yksi työelämän trendeistä on itsensä työllistämisen lisääntyminen. Siihen vaikuttavat monet seikat aina työntekijöiden arvomaailman muutoksesta maailman taloustilanteen kehitykseen. Yhä useampi nykyään arvostaa itsensä työllistäjän vapautta ja valitsee sen palkkatyön sijaan.

Tulevaisuutta ei voi ennustaa, mutta siihen voi varautua. Tee siis taustatyö ammattia valitessasi hyvin.

Voit aloittaa ammattiartikkeleistamme ja kokemustarinoistamme.

CTA sivutöitä kevytyrittäjänä