Nuohousalan ammattilainen Janne Liusvaara aloitti nuohoojan työt kevytyrittäjänä heti valmistumisensa jälkeen. Valmistumisen vuodenaika toi sopivati mukanaan kiireisen sesongin ja asiakkaita oli jonoksi asti. Ystävän suosituksesta Janne tarttui Omapajan palveluun – ja huomasi, että yrittäjyyden alku voi olla yksinkertaista.
Kevyt mutta toimiva alku yrittäjyyteen
Janne valmistui nuohoojaksi elokuussa 2024 ja pääsi nopeasti käytännön töihin. Syyskuu on nuohousalalla kiireistä aikaa, joten kysyntää riitti heti.
– Syksy on nuohoojille kiireinen sesonki ja asiakkaita oli jo jonoksi asti. Aloitin työt kevytyrittäjänä heti syyskuun alussa, Janne kertoo.
– Sain heti käyttööni yksinkertaisen, mobiilistikin hyvin toimivan laskutuspalvelun, jonka käytön oppi nopeasti.
Jannen mukaan kevytyrittäjyyden suurin etu on sen vaivattomuus. Hän pääsi suoraan työn äärelle ilman raskaita paperitöitä.
– Sain heti käyttööni yksinkertaisen, mobiilistikin hyvin toimivan laskutuspalvelun, jonka käytön oppi nopeasti. Sen kummempiin paperi- tai tietokonehommiin ei juuri ole kevytyrittäjänä tarvinnut ryhtyä, Janne iloitsee.
Tukea ja turvaa Omapajasta
Omapajan palvelusta Janne on ollut erityisen kiitollinen. Yhteyshenkilön apu on ollut aina saatavilla.
– Olen aina saanut yhteyshenkilöni kiinni nopeasti ja avun ongelmiini heti puhelimessa, hetken kuluttua paikan päällä toimistolla tai myöhemmin Teamsin välityksellä.
– Yhteyshenkilöni soitti heti ja hoiti homman puolestani kuntoon puhelun aikana.
Kerran ilmoitus ajokilometreistä meni pieleen, mutta asia ratkesi saman työpäivän aikana.
– Yhteyshenkilöni soitti heti ja hoiti homman puolestani kuntoon puhelun aikana.
Jannen vinkit kevytyrittäjyydestä kiinnostuneille
Janne haluaa rohkaista muita yrittäjyyttä harkitsevia tarttumaan tilaisuuteen.
– Yritystoiminnan käyntiin polkaisusta ei tarvitse tehdä itselleen liian isoa kynnystä. Kevytyrittäjänä itse työhön pääsee heti käsiksi, tarvittava tuki on puhelimen päässä ja jos toiminimi tai osakeyhtiö tuntuu myöhemmin järkevämmältä ratkaisulta, onnistuu yritysmuodon vaihtaminen vielä helposti, Janne vinkkaa.