Omapajan yrittäjäkoulu – Oppimateriaalia itsensä työllistäjille

Leo Kortesalmi tekee ATK-tukipalveluja suurella sydämellä

Kirjoittanut Sampsa Veteläinen | 9.6.2022 10:00

Leo, 44, hymyilee kun puhuu asiakkaidensa auttamisesta. Miehestä huokuu rauhallisuus ja lämpö. Monivaiheisten urakäänteiden jälkeen hän on nyt unelmatöidensä parissa.

Viljelijänä uransa aloittanut ja 2015 sähkötekniikan insinööriksi valmistunut Kortesalmi auttaa nykyään ihmisiä ja yrityksiä ATK-ongelmissa. Kiinnostus tekniikkaan ja ongelmien ratkomiseen ei kuitenkaan ole uutta, sillä niistä hän on ollut innostunut nuoresta iästä lähtien.

Insinööriksi valmistumisensa jälkeen Leosta tuli isä ja seuraavat vuodet kuluivat lasten hoidossa. Kun hänen lapsensa olivat kasvaneet tarpeeksi isoiksi, että hän uskalsi ajatella täysipainoista työntekoa, hän mietti mikä häntä todella kiinnosti. ”Kyllä se oli se tietotekniikka mulla. Siitä oli koulutusta ja kokemustakin siltä alalta.”

Rohkeasti omia unelmia kohti

Joten vuonna 2018 Kortesalmi loi Kuopion ATK-kotipalvelun. Hän ratkoo enimmäkseen yksityishenkilöiden tietotekniikkaan liittyviä ongelmia ja asentaa erilaisia laitteita tulostimista henkilökortinlukijoihin. Hän opastaa myös ohjelmistojen käytössä. Palvelut ovat saatavilla sekä etänä että kotiin tuotuna.

Samalla kun Leo astui itsensä työllistämisen maailmaan, hän päätti aloittaa Omapajan kevytyrittäjänä ja on siitä lähtien ollut tyytyväinen asiakas. Valintaan vaikutti muun muassa pohjoinen sijainti, koska Kortesalmen juuret ovat Ranualla, joka ei ole kovin kaukana Oulusta. Laskutuspalvelun käyttö on Leosta helppoa. ”Eihän siinä oo ku täyttää se lasku vain ja lähettää tarkistettavaksi, ni he hoitavat sitten loput.”

Tyytyväiset asiakkaat ovat työn suola

Leon työpäivät ovat vaihtelevia, sillä joskus ennakoinnista huolimatta ammattilainen kohtaa yllätyksiä tietoteknisten laitteiden kanssa. Laite voi esimerkiksi olla rikki ja se joudutaan vaihtamaan kokonaan. Kortesalmen on joskus kieltäydyttävä työtehtävistä, mutta siinä hän ajattelee aina asiakkaan etua. Jos esimerkiksi kymmenen vuotta vanha tietokone menee rikki, tulee asiakkaalle halvemmaksi ostaa uusi kuin lähteä korjaamaan vanhaa.

Kortesalmen kevytyrittäjyyteen on mahtunut haasteitakin. ”Nyt tämä korona-aika oli kyllä paha. Sen kyllä huomasi sillon ku se tuli. Sillon asiakkaat häippäsi. Mutta nyt on pikkuhiljaa tullu taas takasi niitä asiakkaita. Ne uskaltaa helepommin soittaa”, Leo toteaa. Hän ei luovuttanut vaikeuksien edessä, vaan jatkoi sitkeästi eteenpäin ja se kannatti.

Asiakkaan tyytyväisyys ja laadukas työnjälki ovat hänelle sydämen asioita, joiden eteen hän tekee mielellään töitä. ”Oon saanu paljon kehuja asiakkailtani pitkäjänteisyydestä ja hyvästä palvelusta. On ollu paljon tyytyväisiä asiakkaita”, Kortesalmi sanoo. Palveluasenteensa ja miellyttävän luonteensa vuoksi hänelle on muodostunut myös pitkäaikaisia asiakassuhteita, joita hän pitää arvokkaina. 

Tutustu Kuopion ATK-kotipalvelun kotisivuihin.