Omapajan yrittäjäkoulu – Oppimateriaalia itsensä työllistäjille

Ylävitoset – Omapaja oli edellytys toiminnallemme

Kirjoittanut Sampsa Veteläinen | 12.8.2015 14:24

– Omapajan tarjoama ympäristö on ollut paras vaihtoehto sille, että pystyimme työllistämään viime kesänä itsemme, kertoo YläVitoset-markkinointinimellä Omapajassa toimivan viiden nuoren miehen pajayrityksen lumijokinen jäsen Olli Lääkkö.

Samaa opistoa käydessään toisiinsa tutustuneet parikymppiset miehet halusivat työllistää itsensä maalaustöihin kesäksi. Opiskeluaan jatkaville nuorille oman firman perustaminen kahden kuukauden työkautta varten olisi ollut Lääkön mukaan liian raskas toimintatapa.

– Omapajassa olemme voineet toimia itsenäisesti ihan kuin yrittäjät, tarjota ja myydä itse maalauspalveluitamme, mutta Omapaja on hoitanut lähes kaikki paperityöt ja byrokratian, Lääkkö kertoo.

– Omapaja on siis tehnyt muun muassa kaikki tarvittavat ilmoitukset verottajalle ja vakuutusyhtiöihin sekä maksanut alv:t ja muut suoritukset puolestamme hoitamansa laskutuksemme tuloista.

– Lisäksi olemme saaneet apua esimerkiksi markkinointiin. Omapaja Oy:n isot hartiat ovat antaneet viiden parikymppisen miehen yritystoiminnalle aivan toisenlaista uskottavuutta kuin jos olisimme vain omalla porukallame tehneet tarjouksia maalaustöistä, Olli Lääkkö uskoo.

 

"Omapaja Oy:n isot hartiat ovat antaneet viiden parikymppisen miehen yritystoiminnalle aivan toisenlaista uskottavuutta"

 

– Halusimme työllistää itsemme nimenomaan maalaustöihin. Viime talvena mietimme porukalla, millainen yritysmuoto meille voisi tulla kyseeseen. Kenelläkään ei ollut tarkoitus jatkaa maalaustyötä ympärivuotisesti, joten osakeyhtiön perustaminen olisi ollut turhan raskas vaihtoehto. Toiminimiporukkana meidän olisi ollut järkevämpää työskennellä alihankkijana jollekin toiselle yritykselle, jolloin yrittäjyyskokemus olisi ollut hyvin erilainen. Tämä vaihtoehto oli paras mahdollisuutemme, hän jatkaa. Olli Lääkkö kertoo, että he etsivät erilaisia vaihtoehtoja netistä ja törmäsivät Omapajan sivuihin.

– Soitin Matti Jääskeläiselle ja kysyin, voisimmeko me ryhtyä viidestään pajayrittäjiksi Omapaja Oy:öön. Jääskeläinen otti meidät heti vakavissaan ja sanoi, että kyllä onnistuu, ja rupesimme selvittelemään asiaa. Kaikki oli lopulta todella helppoa ja yksinkertaista meidän kannaltamme, hän kuvailee.

YläVitosia asiakkaille

Pajayritykselle annettiin nimeksi YläVitoset – viisi miestä ylhäällä katoilla ja seinillä ja YläVitosten tapaan hyvä meininki. YläVitoset maalaa kattoja ja julkisivuja periaatteessa koko maassa. Pajayrityksen jäsenet ovat eri puolilta Pohjanmaata.

– Pääasiallinen palvelumme on kattojen ja seinien maalaustyöt ja pesut, siinä ohessa on joskus tehty pieniä remontteja, Lääkkö lisää. Asiakkaat ovat luottaneet Omapaja Oy:n pajayritykseen Olli Lääkön mukaan jo etukäteen hyvin.

– Luottamus on sitten tietenkin syventynyt työn huolellisesta tekemisestä ja lopputuloksesta. Jokainen meistä vastaa itse työnsä laadusta, ja hyvin tehty työ onkin selvästi poikinut uusia työtilauksia, kun asiakkaat ovat suositelleet meitä tuttavilleen.

– Omapajan ansiosta meillä on käytössämme laaja yhteistyökumppanien verkosto. Jos asiakkaalla olisi niin laaja työmaa, että me emme itse ehtisi sitä toivotussa aikataulussa hoitaa, voisimme pyytää jotain toista pajayrittäjää mukaan. Täten myös ammattitaitoa on käytettävissä laajemmin kuin vain oman tiimin verran.

– Olemme huomanneet, että yrittämisen ei tarvitse olla raskasta. Me olemme päässeet keskittymään siihen mitä olemme halunneet tehdä eli maalausurakoiden myyntiin ja maalaustöihin, ja Omapaja on hoitanut muut asiat.