Omapajan yrittäjäkoulu – Oppimateriaalia itsensä työllistäjille

Ammattina ompelija - Mitä taitoja tarvitsen?

Kirjoittanut Sampsa Veteläinen | 8.9.2022 9:00

Tästä artikkelista opit:

  • Miten ompelijaksi voi opiskella?
  • Mitä taitoja ammatissa tarvitaan?
  • Mitä asioita kannattaa huomioida yrittäjyyden alkutaipaleella?

Haaveiletko urasta ompelijana? Kokosimme sinulle tietopaketin ompelijan ammattiin liittyen.

Palkka

Ompelijat tienaavat kokopäivätyössä kokemuksesta ja tehtävän vaativuudesta riippuen 2000 euron molemmin puolin.

Palkka voi muodostua monella eri tavalla. Tavanomaisten tunti- ja kuukausipalkkojen lisäksi sitä voidaan maksaa myös esimerkiksi kappalemäärien mukaan.

Yrittäjänä tulotaso riippuu sinulle tulevien tilausten määrästä, työtahdistasi ja hinnoittelustasi.

Koulutus

Ompelijaksi voi opiskella eri ammattikouluissa ympäri Suomen. Koulutus on nimeltään tekstiili- ja muotialan perustutkinto, jonka erikoistumisaloja ovat muun muassa ompelija, mittatilausompelija, vaatturi tai sisustustekstiilien valmistaja. Jos olet kiinnostunut vaatteiden valmistuksesta, kolme ensimmäistä koulutuslinjaa sopivat sinulle.

Ompelijaksi opiskelu onnistuu esimerkiksi Tampereen seudun Ammattiopisto Tredussa tai Oulussa Koulutuskuntayhtymä OSAOssa.

Opinnot sisältävät sekä ammattiin valmistavia opintoja että yleissivistäviä, kaikille opiskelijoille yhteisiä opintoja. Valinnaiset opinnot määrittelevät erikoistumisalan.

Millainen on hyvä ompelija?

Tarkkuus ja kädentaidot ovat ompelijoiden ammattitaidon ydin. He suunnittelevat ja valmistavat kestäviä ja laadukkaita tuotteita, joissa on huomioitu myös valmistuskustannusten kohtuullisuus.

Materiaalien tuntemus on välttämätöntä, sillä ilman sitä hyvän ompelutuotteen valmistus on mahdotonta.

Jos luovuus on yksi vahvuuksistasi, sovit ompelijan ammattiin loistavasti. Hyvä visuaalinen silmä auttaa sinua suunnittelemaan kauniita tuotteita, joita asiakkaat ostavat mielellään.

Ohjeiden ja kaavojen lukutaito on olennainen osa ompelijan taitoja. Niin sarjatuotanto kuin yksittäisten tilaustuotteiden valmistus vaatii taustalleen kaavoitustyön.

Asiakaspalvelu- ja vuorovaikutustaidot ovat tärkeitä ompelijalle, koska tyytyväiset asiakkaat ovat edellytys työllesi. Hyviä vuorovaikutustaitoja tarvitset sekä yrittäjänä että palkansaajana.

Tarvitset myös projektinhallintaitoja, jotta työsi sujuisi vaivattomasti. Sinun on tiedettävä, kuinka paljon aikaa eri työvaiheisiin menee ja opittava tehostamaan ajankäyttöäsi.

Mihin ompelija voi työllistyä?

Työllistyä voit ompelimoihin, teollisuudessa, vaateliikkeeseen, teattereiden puvustamoihin, omassa yrityksessäsi tai kevytyrittäjänä.

Työsuhde vai kevytyrittäjyys

Kevytyrittäjyydessä on muutamia etuja palkkatyöhön verrattuna ompelijalle.

Voit valita millaisia tuotteita tarjoat. Pääset käyttämään luovuuttasi vapaammin, kun suunnittelet tilausvalikoimaasi ja saat varmemmin työskennellä sinua kiinnostavien asioiden parissa.

Voit sovittaa työmäärääsi elämäntilanteesi mukaan. Esimerkiksi voit aloittaa kevytyrittäjänä jo opintojen aikana ja tienata itsellesi lisärahaa. Samalla saat arvokasta työkokemusta. Jos kipinä itsenäiseen työntekoon syttyy, voit kasvattaa toimintaasi valmistumisen jälkeen kokopäiväiseksi.

Tällä hetkellä kevytyrittäjänä voit tehdä ompelutöitä vain tilauksesta. Omien etukäteen valmistettujen tuotteiden myynti ei ole mahdollista.

Kokeneen ompelijayrittäjän vinkit

Jo 27 vuotta omaa yritystä pyörittäneen Ompelimo Te-Ri Oy:n omistajan Anne Pakarisen vinkit yritystoimintaa suunnitteleville:

  1. Etsi hyvä sijainti
    Annen ompelimo sijaitsee Kalliossa paikalla, jonka ohi kulkee paljon töihin meneviä ihmisiä. Se on ollut hänelle kilpailuetu, sillä asiakkaat voivat tuoda vaatteen korjattavaksi töihin mennessä ja hakea valmiin kotimatkalla.

  2. Hanki kirjanpitäjä
    Anne suosittelee kaikille kirjanpitäjän hankkimista, koska itse työssä on jo tarpeeksi tekemistä. Oma työtaakka kevenee, kun numeroiden pyörittelyn antaa osaavan ammattilaisen tehtäväksi.

  3. Tee työ kunnolla, niin sana leviää
    Anne puhuu huolellisen työnjäljen puolesta. Hänelle tulee jonkin verran asiakkaita, joille hän korjaa toisten huonosti tekemää työtä. Hyvä lopputulos saa asiakkaat suosittelemaan hänen ompelimoaan muillekin.

  4. Pidä palveluvalikoima monipuolisena
    Kun suunnittelet omaa yritystoimintaasi, kannattaa pohtia mikä kiinnostaa, mutta myös olla avoin erilaisille töille. ”Kun tekee vähän kaikkea, on aina jotain”, Anne toteaa. Itse hän on uransa aikana ommellut kaikkea mainoksista patjanpäällisiin.

  5. Varaudu huonoihin kausiin
    Käsityöalalla harva rikastuu ja huonoja kausia yritystoiminnassa voi tulla. Ne vaativat yrittäjältä kestävyyttä.

  6. Hinnoittelu on vaikeaa näkemättä vaatetta
    Yksinkertaiset ompelutyöt, kuten lahkeenlyhennykset, voi hinnoitella etukäteen, mutta isommat vaativat aina vaatteen näkemisen. Muokattavassa vaatteessa voi olla esimerkiksi hankalia saumoja, joista asiakas ei osaa kertoa etukäteen.